Home Helsinki, Matkailu • Nämä asiat tekisin päivämatkalla Helsinkiin

Nämä asiat tekisin päivämatkalla Helsinkiin

Helsinkiin pääsee lentämällä, junalla, autolla ja bussilla monesta paikasta Suomea. Täältä Forssasta varmaan auto on se yleisin keino matkata pääkaupunkiimme, mutta onneksi myös julkiset kulkevat hyvin. Jos sinne tekee vain päivän reissun, niin ainakaan Oulusta asti sitä ei kannata tehdä kuin lentämällä. Oulusta on lentoja heti aamuvarhain Helsinkiin ja pois pääsee vaikka vielä puoliltaöin lähtevällä lennolla. Päivän aikana ehtii tehdä Helsingissä monenlaista mukavaa. Vuodenaika milloin sinne mennään vaikuttaa paljon siihen mitä siellä kannattaa ja haluaa tehdä. Jos mukana on seuraa tai oma perhe lapsineen niin silloin tehdään jotain muuta kuin että kävisin Helsingissä ihan yksin. En ole käynyt Helsingissä kuin kesäsisin ja keväisin, joten en osaa ajatella mitä tekisin siellä talvella, kun on kylmää ja lunta.

Kesällä Helsingissä lasten kanssa

Helsinki illalla

Helsingin iltanäkymää

Me tehdään kesän reissut aina koko perhe yhdessä. Helsinkiinkin mentäisiin kesällä yhdessä viettämään päivää. Päivän aikana ehtisi paljon, jos jättäisi väliin Linnanmäen tai Korkeasaaren. Nämä aktiviteetit veisivät helposti koko päivän ja muuta ei ehdittäisi. Jos aikaa olisi vain yksi päivä, niin pitäisi tehdä jotain josta kaikki perheessä pitävät tai jotain vähän aikaa vieviä asioita jokaisen mielen mukaan.

Emme ole koskaan käyneet Kiasmassa. Kuten moni muukin museo, se on kiinni maanantaisin, joten jos sinne haluaisimme, niin päivän Helsingissä pitäisi olla jokin muu kuin maanantai. Kiasmassa on usein lapsillekin suunnattua taidetta, joten siellä viihtyisi varmasti koko perhe.

Kiasmassa voisi käydä heti aamusta ja sen jälkeen voisi mennä jonnekin syömään. Kesällä on mukava syödä jossain ulkoterassilla sään niin salliessa. Minua kiinnostaisi nähdä Helsinkiin vasta avattu paikka nimeltään Löyly. Se kiinnostaisi arkkitehtuuriltaan minua kovasti. Paikassa voi käydä saunomassa ja heittämässä löylyä, mutta siellä voi myös syödä. Täällä voisimme syödä lounaan terassilla ja samalla ihailla paikan hienoutta.

Tässä vaiheessa ehtisimme ehkä yhteen tai kahteen paikkaan ennen lentokentälle lähtöä. Joka kerta kun käymme Helsingissä niin haluamme käydä kauppatorilla. Siellä voisimme syödä jälkiruuaksi munkkeja ja juoda kahvia ja mehua. Sitten siinä vieressä olisi sopivasti maailmanpyörä SkyWheel Helsinki, josta olisi mukavat näkymät Helsinkiin. Tai jos tuntuisi, ettei päivään ole vielä tullut riittävästi jännitystä, voisimme käydä jossain Helsingin Escape Roomeista. Tämän jälkeen voisimme vielä piipahtaa jossain nopeasti. Kohde voisi olla vaikkapa Senaatintori ja siellä voisimme katsella vanhoja rakennuksia ja Tuomiokirkkoa lasten kanssa.

Kevätpäivä Helsingissä puolison kanssa

Sibelius-monumentti Helsingissä

Sibelius-monumentti on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä

Keväällä Helsingissä on mukava käydä, koska Oulun näkökulmasta siellä on jo kevät pitkällä. Kohteena voisi olla jokin sopiva konsertti. Oulussa ei järjestetä niin paljon konsertteja kuin Oulussa ja niissä ei näe niin suuria maailmanluokan tähtiä kuin Helsingissä. Konsertit alkavat usein iltaisin tai iltapäivisin, joten sitä ennen ehtisi tehdä ensin jotain muuta. Koska päivää oltaisiin viettämässä ilman lapsia, niin yksi mukava ajanviete voisi olla ostosten teko. Helsingistä löytyy monia liikkeitä ja ketjuja, joita ei muualla Suomessa ja varsinkaan Oulussa ole. Ostosten ajaksi mieheni olisi varmaan kiitollinen, jos päästäisin hänet viettämään omaa aikaa jonnekin muualle itseään kiinnostavaan paikkaan. Ostosten jälkeen voisimme mennä yhdessä syömään johonkin Ravintolaan. Niitähän riittää Helsingissä. Oulussa on paljon johonkin ketjuun kuuluvia ravintoloita, joten haluaisin mennä johonkin sellaiseen, joka ei kuulu mihinkään ketjuun. Valitsisin jonkun ravintolan joka on tripadvisorin suosittelema. Tällä hetkellä ykkösenä näyttäisi olevan Passio Keittiö Ja Baari. Ravintola Olo näyttäisi olevan myös aika kärjessä ja siitä olen kuullut hyviä arvosteluja. Tämän jälkeen kello alkaisi jo varmaan olemaan niin paljon, että pitäisi lähteä kohti konserttipaikkaa ja sieltä sitten illan viimeisellä lennolla kotia.

Author:Seutuportti